perjantai 11. heinäkuuta 2014

Talo kohoaa!


Helou! Mennyt viikko on ollut, kuin ravulla kattilassa. Parhaimmillaan varjossa 33C astetta lämmintä! Työpanos ei ollut ihan 100%, vaikka motivaatiota riittikin. Kuumuus oli tukahduttavaa!
Rungon pystytys aloitettin vajaa kaksi viikkoa sitten. Itse olin poissa työmaalta viikon verran töiden takia. Kuvia on siksi aika vähän runkotolppien pystytysvaiheesta. Pystytyksen jälkeen alkoi välipohjan, sekä kantavien väliseinien rakentaminen. Talomme keskelle tulee n. 5metriä x 5metriä kokoinen aukko ylös asti, jonka takia välipohjaan tuli kannakkeiksi isoja liimapuupalkkeja. Palkkeja ei miesvoimin paljoa liikutella, joten homman hoisi nosturiauto.

Yläkerran lattian pohja tehtiin vesivanerista, jonka päälle tulee vesikiertoiset lattialämmitysputket ja kipsivalu. Valu tulee kuitenkin vasta sitten, kun saadaan talo sateelta suojattua


Nyt pidetään muutaman viikon kesälomapaussi, jonka jälkeen kattotuolit asennetaan paikoilleen heinäkuun lopulla. Elokuu tulee olemaan todella kiireinen! Maapiirin kaivuu, maasuodattamon rakentamista, katto päälle ennen syyssateita ja paljon muuta "pikkuhommaa":) Tähän väliin pikku tauko tekee todella hyvää!

Jos mieleesi tulee kysymyksiä tai muuta vastaavaa, niin vastaamme mielellämme!
Viestejä voit laittaa myös sähköpostitse.:) Mahtavaa kesänjatkoa!


4 kommenttia:

  1. Hyvin edistyy! Näyttää jo nyt tosi hyvältä :)

    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia:) Joo hyvin edistyy. Perustuksiin meni roimasti aikaa, kun joutui tietäkin rakentamaan 100metriä. Nyt runko vaiheessa työmaa etenee nopeammin. Vielä ollaan ihan aikataulussa.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Saako udella, että millä aikataululla kotinne olisi suunniteltu olevan valmis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos. Ensi kesäksi olisi tarkoitus saada muuttovalmiiksi.

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi!:)