sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sateet saa tulla!

Terve! Pitkästä aikaa taas täällä. Nyt voi taas hetken puhaltaa, sillä talo on saatu sateelta suojaan. Aika pitkiä ja hikisiä päiviä olen viime viikkoina raksalla viettänyt. Onneksi kelit on ollut kohdillaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että talo alkaa ulkoapäin olemaan lähes valmis.
Ikkunoidenkin piti tulla tällä viikolla, mutta ikäviksemme saimme ikkunatoimittajalta viestin, että ikkunat viivästyy tehtaan ruuhkautumisen johdosta 1-2viikkoa.

Paljon on tapahtunut muutamassa kuukaudessa ja tuntuu, että joka päivä rakennus etenee hirmu vauhtia. Suurin kiitos siitä kuuluu Timpurillemme Hannulle.

Tässä kuvia elo- sekä syyskuulta:

Maalämpöpiirin asennus käynnissä. 40mm vesiputkea upotettiin savipeltoon yhteensä 600metriä. Kaksi kaivinkonetta kaivoi ja minä ojan pohjalla uittamassa putkea.
Putket upotettiin n. 1.2metrin syvyyteen. Rakennuspaikan alla hiekkapohja, kuten kuvasta näkyy.

Maasuodattamo rakennettin pihapiiriin. Eli kunnan viemäriä tontille ei tullut. Suodattamolla pituutta yhteensä n.20metriä. Kuvassa kolme sakokaivoa, joihon jää kiinteä jäte, ja siitä eteenpäin nestemäinen siirtyy pumpulla suodatuskenttään.

Talon harja n. kymmenessä metrissä. Vinokoolaus tukee runkopuita vääntyilyltä, sekä samalla saadaan ulkovuorilaudan tuuletusrako. Harvemmin näkee vinokoolausta enää käytettävän, en kyllä ymmärrä miksi? Kuva talon takapuolelta pohjoisesta



Oli hieman haasteellinen paikka maalata räystäslaudat:P Kuva talon etupuolelta etelästä.
Katto saatu kokonaan pellitettyä. Tuon pinon verran ulkoseinien eristämistä vielä jäljellä.

Ulkovuorilaudaksi valikoitui 17cm leveä paneeli, vaakaan. Maalina Tikkurilan Vinha, sävy Tuulikki

Viimeiset kuvat jo viikon vanhoja, eli tällä hetkellä talosta maalaamatta enää yksi seinä, sekä parvekkeen runko saatu tehtyä. Ensi viikolla alkaakin sitten ilmastointi- ja sähkötyöt, sekä takka-asentaja tulee asentamaan kiertoilmatakan. Siitä lisää sitten myöhemmin.

Palaamisiin A