keskiviikko 19. helmikuuta 2014

TERVETULOA!

Heippa kaikki! Koska halusin koota rakennusprojektiimme liittyvät asiat yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi, päätin perustaa kokonaan uuden blogin lifestyle blogini Silja S. rinnalle. Tulen linkittämään uudet julkaisut myös lifestyle blogiini, joten pysyt ajan tasalla uusista rakennusjutuista, vaikka seuraisitkin vain sitä!:)

Elikkäs, uusille tuttavuuksille vähän lisätietoa:
Olen Silja, 26 vuotias nuori nainen Porista. Asun avomieheni A:n sekä valkoisen ison koiran Hessun(Podhalanski) kanssa vielä kerrostalossa, mutta olemme aloittamassa omakotitalon rakennuspuuhat toukokuussa, jos kaikki esivalmistelut sujuvat suunnitelmien mukaan.
Tänään tilanne on se, että odotellaan virallisia piirustuksia saapuvaksi, jotta päästään taas etenemään. Tontti meillä on jo valmiina, raivausta vaille odottamassa. Innolla odotamme, että saamme rakennusprojektin kunnolla käyntiin!:)

Mistä kaikki lähti? Haikailua omaan rauhaan ja kyllästyneinä kerrostaloelämään, jossa joutuu menemään myös muiden asukkaiden ehdoilla, keskustelimme avomieheni kanssa omakotitalon rakentamisesta, molemmat kun maalta ollaan kotoisin, ja saimme buustia projektille, kun kävimme 2012 Tampereen asuntomessuilla.

Minkälainen talo on tulossa? Olemme suunnitelleet talomme itse ja suurena inspiraation lähteenä on toiminut Lammi Kivitalo Villa Ilo, jonka pohjalta lähdettiin muovaamaan meidän näköistä, kokoista ja meidän tarpeisiimme sopivaa taloa. Talo tehdään puusta, ulkokuori sekä sisäpuoli tulee olemaan pääsääntöisesti hyvin modernia ja valkoista. Asuinneliöitä tulee olemaan suurinpiirtein 170-180.
Avomieheni on käynyt aikoinaan rakennus -puolen ammattikoulussa ja vaikka alalla ei olekaan, on hän todella kiinnostunut rakentamisesta ja tehnyt silloin tällöin remonttihommia meille ja muille. Hyvää jälkeä tekee ja on käsistään todella taitava, joten suunnitelmissa on tehdä niin paljon itse, kuin vain voimme. Minäkin autan ja teen voitavani, kunhan vain käydään ensin läpi, mitä ollaan tekemässä ja miten. Lähinnä astun kuvioihin vasta, kun talon pintamateriaaleja aletaan laittamaan.:)

Sisustus? Vanhaa yhdistettynä uuteen. Paljo valkoista, maan läheisiä värejä, luonnonmateriaaleja, kimallusta sekä pientä arjen luksusta.

Pohja? Leikimme yhtenä iltana netissä luoden 2 ja 3D kuvia pohjapiirustuksista. Tässä hieman maistiaisia, miltä tuleva talomme tulee näyttämään:

1kerros
kerros1

Talo tulee olemaan  kahdessa kerroksessa. Keskellä olohuonetta tilan jakaa kevyet portaat lasikaiteineen. Portaat toimivat myös kauniina sisustuselementtinä. Alakerrasta löytyy: eteinen, pieni wc, kodinhoitohuone, keittiö, ruokailutila, olohuone, saunaeteinen, suihku sekä sauna.

Koko näytön kaappaus 10.2.2014 121301.bmp


2kerros
kerros2

Toisessa kerroksessa sijaitsee aula, jossa työtilaa, meidänn makuuhuonne, jossa parveke(parveke toimii myös kattona alakerran lasitetulle terassiosuudelle), vaatehuone, pieni suihku/wc sekä kaksi pienempää makuuhuonetta mahdolliselle jälkikasvulle.:)

1


Sydämellisesti tervetuloa seurailemaan!

40 kommenttia:

  1. Olen lukija sun blogissas ja odottelinkin, että olisi kiva, jos avaisit oman blogin taloprojektianne varten :)
    Me aloitamme rakentamisen nyt keväällä ja talopaketin pitäisi tulla juhannuksen jälkeen. Meillä on perinteisempi talo kuin teillä, mutta mielenkiintoista nähdä vähän tämmöisen modernimmankin talon valmistusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla!:) Hei onnea teillekin tulevan rakennusprojektin kanssa!

      Poista
  2. Mä ainakin seurailen mielelläni tätäkin blogia, vaikka itselle ei aihe millään tavalla vielä ajankohtainen olekkaan :)

    Erika

    VastaaPoista
  3. Upealta näyttää teidän tuleva talo. ♡ Saanko udella, minne päin Poria talo tulee? Ja ihanaa, kun aloit toisen blogi lisäksi pitämään myös tätä. :-)
    Tsemppiä projektiin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihana kuulla!:)♥ Rakennamme haja-asutusalueelle noin 13km keskustasta. Olen sieltä kotoisin.:)

      Poista
  4. Mistä tulee blogin nimi Villa Hundvik? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee tontin nimestä ja meidän yhteisen tulevan "pienyrityksen" nimestä.:) Sopii meille, kuin nenä päähän, kun koirakin löytyy:D

      Poista
  5. Täällä myös yksi innokas lukija esittäytyy. Aihe kiinnostaa koska itsellänikin sama edessä parin vuoden sisällä :) ja tuo malli on yks vaihtoehdoista mitä ollaan meille mietitty. :) tsemppiä raksa-aikaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla ja tervetuloa seurailemaan!:) Rakennus-aika tulee varmasti olemaan ihanaa sekä ehkä kamalaakin aikaa, mutta pää pystyssä ja vasara tiukasti kädessä!:D

      Poista
  6. Heippa!

    Olen ihan uusi blogin kirjoittaja ja koko systeemin käyttäjä.. Mielelläni tykkäisin seurata blogiasi, mutta osaatko neuvoa miten sen teen? Siis miten saan siut jotenkin suosikikseni tms.. :)

    Aihe on niin ihanan tuttua minulle, että siksi mielelläni luen tätä blogia jatkossakin. Olen siis juuri itse mieheni kanssa rakentanut oman talon. Minä suunnittelin ja piirsin sen ihan oman pään mukaan ja mieheni teki, pitkästä tavarasta tietysti :) Tyylinä on juurikin moderni, paljon valkoista, avaraa, kiiltävää ja hivenen luksusta :)
    Rakensimme sitä vuoden verran ja toiminkin itse siinä valvojana. Pääsimme muuttamaan viime heinäkuussa.
    Tänä kesänä olisi tarkoitus tehdä pihat ja terassit, mutta sisältä on melkolailla kunnossa, tosin sisustusta teen pikkuhiljaa jotta siitä tulee mieleinen.

    Tarkoitus on rakentamisesta ja pihojen teosta kirjoittaa sekalaiseen blogiini ja laitella kuvia kun sisustan kotia.. Mutta tässä menee vähän aikaa kun opin tätä koko touhua käyttämään, tekemään blogista omannäköiseni ja lisäilemään kuvia. Toivottavasti lukijat jaksavat odottaa :)

    http://katriinanunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitos viestistäsi ja tervetuloa lukemaan!:) Autan ihan mielelläni, eli jos kysyttävää löytyy niin rohkeasti vaan kyselemään!:)
      Blogini oikeassa laidassa on sininen "Liity tähän sivustoon" -nappi, tätä kautta voit seurata blogiani helposti Bloggerin kautta.:) Tai vaihtoehtoisesti yläpalkista voi seurata myös blogilistan kautta tai jos haluaa lukea muistakin jutuista, kuin rakennusajasta, voi blogia seurata myös lifestyle blogini kautta täältä: http://bebeeh.blogspot.fi/

      Ja ihana kuulla, että ootte saaneet talon valmiiksi, olisi kiva kuulla teidänkin projektista lisää blogisi kautta! Itsekin jo kovasti odotan, että ehkä jo vuoden päästä voitais asua omassa kodissa.♥

      Poista
    2. Kiitos avustasi! Onnistuin liittymään blogiisi (tai jotain sinne päin :D ) ja aikani tahien onnistuin löytämään myös tuon "liity tähän blogiin" nappulan tuonne omaan blogiini myös, joten tervetuloa seuraamaan :)

      Monet sanoivat että eikö rakentaminen ollut aika koettelemus parisuhteelle, mä olen sitä mieltä, että ei todellakaan vaan päinvastoin. Se vain vahvisti meidän muutenkin jo vahvaa ja pitkää parisuhdetta. Meillä oli yhteinen "harrastus", siis paljon yhteistä tekemistä alusta asti. Mä olin melki joka päivä raksalla.. Kantamassa tavaraa, pitämässä kiinni, kannattelemassa jotain kulmaa, jne jeesaamassa. Sekä tietty valvomassa että hommat tehdään niinkuin olin suunnitellut ;)

      Kun kerroit että sinun osuutesi raksalla tulee vasta pintamateriaalien myötä, niin ei muutakuin rohkeasti tontille alusta saakka kantamaan harkkoja, laastisäkkejä, puun palasia, keräämään roskia jne.

      Yksi asia joka on todella tärkeää ihan koko rakennusprojektin aikana, on pitää työmaa siistinä. Miehet arvostaa sitä vaikkei ne sitä myönnäkään :) On nimittäin niin paljon mukavempaa tehdä töitä siistissä ympäristössä. Vaikka varsinkin väliseinien tekovaiheessa tarkoittaa usein sitä että kun siivoat ja imuroit paikat puhtaaksi, niin parin tunnin kuluttua raksa on samassa kunnossa. Mutta mitä se olisikaan ellet olisi niitä edellisiä rojuja, roskia, rakenusjätteitä siivonnut jo aiemmin…? :D

      Eikä ne miehet ehdi siivota ja ne on tyytyväisiä kun ne voi keskittyä "oikeisiin" hommiin kun joku muu siivoaa :)

      Tsemppiä rakennusprojektiin!!! Mun mielestä se oli IHANAA aikaa!! Nauti!!

      Poista
    3. Tää on ihan totta! Kiitos tsemppauksesta♥ Mäkin ihmettelin, kun useat ihmiset varoittelee niin rakennusaikaa, että "toivottavasti arisuhteenne ei kärsi" ym., mutta yhdessä, kun olemme avomieheni kanssa aina remppaillee, meillä on ollut super hauskaa yhdessä ja ollaan yhdessä innoissamme, kun näemme kättemme jäljen, mitä sitä ollaankan saatu aikaan.♥ Mä aion ainakin nauttia raksa ajasta! Tiedän, että vastoinkäymisiä voi tulla rakentamisen suhteen jossain vaiheessa, mutta ei rakkauden! Yhessä siitä selvitään!:)

      Poista
    4. Joo mä ihmettelin samaa kans, mutta myös moni sanoi, että jos parisuhde kestää rakentamisen, niin se kestää mitä vaan! Joten näin käyköön <3

      Ota myös paljon valokuvia, joka vaiheesta! Niitä on ihana kattoa jälkeenpäin siellä uudessa kodissanne! :)

      Mua harmittaa ettei otettu sellasta kuvaa, että oltais yhdessä seisty tässä tontillla perustuksien edessä. Ja nyt myöhemmin oltais seisty samalla kohtaa talo takanamme :)

      Poista
  7. Kuulostaa hyvältä teidän talosuunnitelmat, jään ehdottomasti seuraamaan tätäkin! :) Onnea talonrakennuspuuhiin!

    VastaaPoista
  8. Ohhoh, aivan upea talo on teille tulossa! :) Ehdottomasti jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä teidän projektia. Tässähän alkaa ihe itsekin haaveilemaan omasta ihanasta talosta ♥

    Onnea talonrakennukseen! Varmasti ei teille ainakaan tekemisen puutetta tule kyseisen asian tiimoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) ♥ Nyt vaan suunnittelemaan omaa taloa!;)

      Poista
  9. Kivalta näyttää tuo teidän suunnitelma, mutta jäi vaivaamaan että missäs tuossa yläkerrassa on ne portaat joista sinne alhaalta pääsee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, tuo ohjelma ei antanut tehdä kaksi kerroksista taloa, joten jouduttiin tekemään kerros kerrallaan ja jättämään portaat 2.kerroksen kuvasta pois, mutoin ne olisivat nousseet ylöspäin ja se vasta hullulta olisi näyttänytkin! :DD

      Poista
  10. Mikä teillä on hinta-arviona talolle paljonko se tulee maksamaan? olen miettinyt meinaan samankaltaista taloa jonnekkin tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en julkaise talon budjettia julkisesti, koska raha-asiat eivät mielestäni kuulu julkisuuteen.:) Mutta tehdään pitkästä tavarasta ja pyydetään firmoilta tarjouksia ja valitaan tietysti se, joka tarjoaa parhaiten!

      Poista
  11. Anteeksi, ootte kyllä selkeitä pintaliitäjiä kun täytyy taloa myöden olla upeaa ja modernia ja hiton kallista...inhoan tälläisiä ihmisiä. Onneks en seuraa blogias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moderni ja pelkistetty tyyli ei aina tarkoita, että olisi "hiton kallista" tai edes kallista! :)

      Poista
    2. Ja miten voit määritellä rakennusprojektistamme, että olemme pintaliitäjiä?:D Aika kaukaa haettu.

      Poista
    3. Olen lukenut myös sun blogia. Kaikki kimallusjutut ja merkkivaatteet. Pintaliitäjä.

      Poista
    4. Hahah:D voi luoja.. Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
    5. Eiiköhän se pinnallisuus ole sinussa itsessäsi, kun tuomitset ihmisiä tuntematta.

      Poista
    6. Toisille estetiikka voi olla vain tärkeämpää, eikä se tee kenestäkään pintaliitäjää. Jos se olisi ainoa asia mikä merkitsee olisi tilanne toinen, mutta sinusta Silja olen saanut kuvan, että osaat iloita pienistakin asioista ja arvostat ihmissuhteitasi. :)

      Poista
  12. Mahtavaa päästä seuraamaan talonrakennusprojektianne :)! Millä ohjelmalla teitte nuo kuvat ja maksoiko ohjelman lataaminen? Meillä myös kohta ajankohtaista oman talon rakennus, joten olisi kiva tehdä omastakin kodista tuollaiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla ja paljon tsemppiä myös teille rakennusprojektiin!:) Kuvat pystyy tekemään netissä sellaisella ohjelmalla, kuin Floorplanner, ei tarvitse siis ladata koneelle.:)

      Poista
  13. Jes, ehdottomasti seurailen hirveällä mielenkiinnolla! :) Oma taloprojekti odottaa jossain hyvin hämärässä tulevaisuudessa, mutta ihana päästä sitten tätä kautta seurailemaan muiden proggiksia :D Äitini ja hänen miehensä aloittavat tosin mökin rakennuspuuhat tänä kesänä, mutta eipä meikän mielipiteellä sen suhteen hirveästi ole väleä. Hyvä jos pensseliin pääsen koskemaan :D Onko teillä vielä aavistusta siitä, koska pääsette muuttamaan omaan kotiinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa seurailemaan!:) Nyt vaan suunnittelemaan omaa taloa, niin on jo sitten suunnitelmat valmiina, kun se aika koittaa!;)
      Vielä ei ole tietoa, koska pääsemme sitten muuttamaan tulevaan taloon, mutta parhaani teen, jotta se voisi pian olla mahdollista!:)

      Poista
  14. muuten vaikutti ihan hyvältä toi suunnitelma, mutta mun mielestä toi työtilan iskeminen tohon yläkertaan on jotenkin irrallinen eikä sovi siihen yhtään. etenkin, jos suoraan edessä ei ole ikkunaa..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtilasta ei siis tule työhuoneen näköistä, vaan tietokone tulee sellaisen itsesuunnittelemamme lasipöydän päälle ja se jos mikä on kaunis sisustuselementti tuohon tilaan! Sen näkee kunnolla sitten, kun sen aika on.:)

      Poista
  15. Voi miten upealta teidän talon suunnitelma näyttää! :) Kyllä tulette saamaan ihanan kodin! Seuraan teidän projektia mielenkiinnolla, koska itselläni ollut haaveena päästä rakentamaan ja monet pohjapiirrustukset piirretty. Ja paljon tulee tutkittua rakentamiseen liittyviä käytännön asioita miten kaikki hoituisi, joten kiva että miehesikin tänne kirjoittelee siihen liittyviä juttuja ! Teillä on selvästikin silmää myös sisustamiseen liittyen ;) Tsemppiä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti sinulle!:) Juu se on parempi näin, että molemmat kirjoittelee, kun en osaa oikein kertoa noista kaikista talonrakennusvaiheista!:) Mulle jääkin sitten tuo sisustuspuoli.;)

      Poista
  16. Näyttää hyvältä tuo suunnitelma :) Saatiin myös tietää juuri, että tonttiarvonnassa onni suosi ja on tontti odottelemassa rakentajia. Ihan huikee fiilis. Met alotamme vasta keväällä projektin, en malttais odottaa. Millä ohjelmalla ootte pohjia mallintanu? :) -emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Ja hurjasti onnea teille tontista!♥ On tää rakentaminen kyllä niin upeeta ja innostavaa aikaa! Paljon tsemppiä myös teille! Me suunniteltiin pohjaa sellasella ohjelmalla, kuin Floor Planner.:)

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi!:)