tiistai 8. syyskuuta 2015

Uusi ruokapöytä

Vihdoin ja viimein on taas aika alkaa suunnittelemaan kotiin kaikenlaista ja aloitettiin ensimmäisenä meidän ruokapöydästä! Meillä on ollut jo pitkään puhetta, että täytyy hankkia uusi tilavampi ruokapöytä, ainakin ennen joulua, kun on ollut puhetta, että viettäisimme aikaa myös täällä meidän uudessa kodissa perheen kesken! Katselin jo puoli vuotta sitten erilaisia ruokapöytämalleja ja silmiin kiinnittyi tämä Askon Brick, korkeakiiltovalkoinen malli, jota kävimme pari viikkoa sitten ensin ihailemassa livenä ja tilaukseenhan se sitten meni! Kuten myöskin kuusi kappaletta Askon mustia June tuoleja. Askossa oli kaikenlisäksi hyvät alet menossa, joten saatiin pöytä ja tuolit erittäin hyvään hintaan kera hyvän ripeän palvelun.:) Kiitokset Porin Asko!

Uusi ruokailuryhmämme korkattiin edellis viikonloppuna, kun ystäviämme tuli viettämään Venetsialaisia, kesä-, mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhlaa. Ihanaa, kun kaikki pääsivät kerralla istumaan pöydän ääreen! Pöytämalli, jossa jalka on keskellä, oli ihan paras ratkaisu, sillä nyt reunassa istuminen ei tuota hankaluuksia, vaan saa istua tilavasti ilman, että pöydän jalat olisivat tiellä. Vielä olis ajatuksissa tilata lasi pöydän päälle suojaamaan pintaa naarmuilta.

3 kommenttia:

  1. Moi!
    Nyt kun teillä on pöydän hankkimisesta kulunut vuosi, osaat varmasti jo kertoa mielipiteitä Brick-pöydästä? Haluaisin juuri tollasen mut mietin et pysyykö hyvänä, tuleeko helposti naarmuja, imeekö väriä (meillä vuoden ikäinen tyttö) jne... Kannattaako hankkia "loppuelämää" varten?
    Kiitos jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja anteeksi, kun vastaaminen on kestänyt!:) Me ollaan tykätty pöydästä ihan hirveästi, mutta suosittelen ehdottomasti hankkimaan heti suojalasi pöydän päälle, koska naarmuja tulee kiiltävään pintaan tietysti todella helposti. Malli on ollut ihan mahtava, kun pöydän jalat eivät ole tiellä liikuttaessa, joten suosittelen kyllä lämpimästi.:)

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Harmi vaan kun näyttävät olevan joka paikasta loppu! Muutenkin tosi harvassa tuon malliset pöydät. Jatkan etsimistä, jospa onnistais joskus :D

      Poista

Lämmin kiitos viestistäsi!:)